Tarve tälle blogille kumpusikin siitä valtaisasta määrästä musiikkia, mikä minua ajaa yhä uudelleen joidenkin levyjen kimppuun. Sekä kuuntelemaan ja kaivamaan alati uusia musiikkielämyksiä! Vuosien saatossa korvistani sisään on valunut semmoinen määrä musiikkia, ettei kaikkia mahtavia yhtyeitä enää voi muistaa. Siitä heräsi myös vimmani alkaa ostamaan fyysisiä levyjä (jälleen) - loistavat albumit voi unohtaa levyhyllyyn ja löytää jälleen uudestaan.
Tämä blogi on oleva arkistoni, mistä toivon mukaan myös muut voivat ammentaa musiikillisia elämyksiä. Kuitenkin kopustelen myös uusia julkaisuja, sillä jyvien akanoista erottelu metallin eri alagenrejen kanssa on itselleni se oikea tapa löytää uutta musiikkia.
Kulutan musiikkia ennen kaikkea albumeina yksittäisten kappaleiden sijaan, ja fyysinen formaatti (varsinkin vinyyli) kiehtoo kovasti jo kansi- sekä sisätaiteiden tiimoilta. Bändien vaivalla tuottamat taiteet ja välilehtiin painetut lyriikat ovat iso osa albumikokonaisuutta, joka parhaassa tapauksessa tukee kuuntelunautintoa tuoden siihen korvien lisäksi myös muilla aisteilla nautittavia elementtejä. Kun levyn laittaa soittimeen, sitä myös yleensä asiakseen kuuntelee. Onhan hyvän albumikokonaisuuden läpisoitto itselleni yksi tyydyttävimmistä asioista maailmassa.
En toki kaihda digitaalista ääntä. Spotifyta tulee käytettyä päivittäin ja digitaalinen mediakirjastoni kattaa lähes kaiken vähänkin joskus kiinnostaneen musiikin. Se onkin varsinainen aarreaittani, mistä voin ammentaa aina kun ihan tuoretta musiikkia ei innosta kuunnella. Tottakai siellä on kaikki klassikoiksi luonnehdittavat albumitkin. Ne, joihin palata yhä uudestaan, koska aika ei onnistu niiden erinomaisuutta nakertamaan.
Ajattelin tässä ekassa postauksessani kertoa ensimmäisestä levystäni. Ei siitä Lou Began- A Littlebit Of Mambo -albumista, jonka omistin joskus kahdeksanvuotiaana. Vaan ihka ekasta vinyylilevystäni, jonka hommasinkin oikeastaan puolivahingossa. Olin Joensussa ravintola La Barressa ,missä esiintyi helsinkiläinen Lakes -yhtye. Bändiä en ollut edes aikasemmin kuullut. Tiesin että hardcorea sieltä on tulossa, ja sitä myös sain. Bändin esitys upposi tuolloin niin kovasti makuhermooni että jotakin tukea bändille piti antaa. Merkkaritiskillä ei ollut myynnissä kuin vinyylilevyjä, jotenka sellaisen sitten ostin ja kotia asti kannoin. Sain kotosalla vielä kuittailuja levystä "kun eihä sulla ole sitä soitintakaan", vaan alkoi niitä levyjä kotiin löytyä, ja se soitinkin sitten aikanaan.
Lakes - Hungry for the true religion: hardcorea tuhansien järvien lauluilla
Ensimmäisenä huomio kiinnittyy kansikuvassa komeilevaan kanteleeseen. Ehta hauenluinen soittopeli siinä näyttäisi komeilevan. Musiikki itsessään kaahailee perus HC:n temmoissa biisien mittojen jäädessä keskimäärin puoleentoista minuuttiin. Kyllästyä tässä ei ehdi. Enemmän tämä albumi kiehtookin sanoitusten vuoksi, joiden tematiikka onkin aika kaukana totutusta oman ja muiden pahan olon huutamisesta päin naamaa.
Vokalistin ulosanti tuuttaa pihalle kiihkolla johon ei jää moitteen sijaa. Paikoin jopa hysteerikseksi äityvä vokalisointi onkin levyn parasta antia. Sävellyksellisiä koukkuja löytyy lukuisten välihimmailujen ja nostatusten muodossa tuoden albumiin rakennetta vaikka biisit paahtaakin hyväksi havaittua reseptiä kappaleesta toiseen. Ei tässä mitään uutta keksitä, vaan ei ole tarkoituskaan. Rehellistä ripeätempoista räimimistä mainioilla riffeillä. Alle 20 minuutin kestolla intensiteetti levyllä säilyy upeasti ja se tekeekin mieli pyöräyttää uudestaan heti viimeisen soinnun vaiettua.
Tämä levykäinen on jäänyt soittoon niin mainion hardcoresaundinsa takia, kuin kutkuttavan Kalevalaflirttailunsakin ansiosta. Joskus myös ne muutkin kuin sävellykselliset seikat vain tuovat plussaa levytykseen. Nyttemmin bändi on mennyt sanoituksissaan hurjasti poliittisempiin sfääreihin, mutta tämä ensimmäinen levytys oli raikas tuulahdus "jotain muuta" kuin sitä ainaista politiikan ruotimista.
Lakes-Hungry For The True Religion bandcamp
Tulihan niitä muitakin levyjä hommailtua silloin kiihtyvään tahtiin. Meneillä oli kirjoittajalla kova hardcoremusan sekä punkin kulutus jolloin käsiin osui ainakin nämä albumit:
Night Lives - Shadow Of Man esikoinen
No Shame - Ironing Day sekä
Hero Dishonest - Alle Lujaa
Muistelen, että nuo levykäiset löytyivät hyllystä ennen kuin talouteen eksyi myös se paljon puhuttu soitin. Muistan sen fiiliksen vieläkin kun sai iskeä mustan kiekon pyörimään ja pidellä älppärin kansia kädessä. Sillä tiellä ollaan edelleen.
Noihin levyihin jaksaa myös palata nykyäänkin joten lämmin suositus myö näille albumeille. Ehkäpä turinoin niinstä tarkemmin vielä myöhemmissä teksteissäni.
Näinpä tuli tarinoitua ja nyt ei enää jännitäkkään. Jos tykkäsit lukemastasi niin seuraa ihmeessä tätä blogia. Seuraavalla kerralla käsitellään luultavimmin ihan eri musatyylejä/levyjä. Jos mielessäsi on joku bändi /levy tai joku muu metallimusiikkiin liittyä ilmiö, mistä minun tulisi kirjoittaa, heitä ihmeessä ideaa kommenttikenttään.
